1980-luku
Painotyöt aloitettiin Voltissa, kun alunperin valokuvaamona aloittanut toiminimi EP-Team hankki seripainolaitteet tekstiilien painamista varten.
1988
Oman tuotantohallin valmistumisen myötä alkoi myös tarrojen painaminen.
1992
EP-Team osti seudun ensimmäisen tarraleikkurin. Hankinta mahdollisti koneellisesti muotoonleikattujen tarrojen valmistamisen ja nyt myös kilpiteippauksien tekeminen onnistui.
1993
EP-Teamin painotöitä jatkamaan perustettiin H-Print Oy.
2004
Taloon tuli eco solvent -tulostin, joka mahdollisti suurten neliväritulosteiden, kuten kylttien, banderollien ja pressujen tulostamisen.
2005
Toiminta laajeni internettiin, kun yritys perusti koko Suomen alueella toimivan verkkokaupan. Kauppa aloitti ensin H-Printin nimellä, mutta myöhemmin nimeksi vakiintui Verkkari.fi.
2006
H-Printin toimitilat tuplaantuivat, kun hallilaajennus valmistui.
2008
Tampopainaminen alkaa uusien laitehankintojen myötä.
2014
Ensimmäinen, vesipohjaisia värejä käyttävä HP Latex -suurkuvatulostin hankitaan.
2019
H-Print keskittyy toiminnassaan aiempaa vahvemmin yritysmyyntiin, minkä vuoksi yksityisasiakkaille suunnattu Verkkari.fi-verkkokauppa päätetään sulkea.
2021
Yritykselle myönnetään ensimmäistä kertaa AAA-luottoluokitus.