Tarraset™

Tarraset™ – laitekohtainen merkintäpakkaus, johon on koottu laitteen merkintätuotteita samaan pakettiin.

Mitä Tarraset™ voi sisältää?

Tarrasettiin™ voidaan pakata esimerkiksi erityyppisiä ja kokoisia logotarroja, varoitus- ja ohjetarroja, tyyppikylttejä ja miksei myös asennusohjeita. Pakkauksessa voi olla laitteen kaikki merkintätuotteet tai vain jokin pienempi kokonaisuus – täysin omien tarpeidesi mukaan.

Mitä hyötyjä Tarrasetillä™ voidaan saavuttaa?

Tarrasetin avulla merkintätuotteiden varastot on helppo pitää järjestyksessä ja niiden inventointiin kuluu vähemmän aikaa. Tilaaminen on yksinkertaista ja tuotteiden asennus sujuu jouhevasti, kun kaikki tarvittava on paketissa valmiina – eikä mitään jää vahingossa puuttumaan!

Koska Tarraset™ on täysin laitekohtainen, voidaan merkintätuotteet suunnitella kokonaan kohdelaitteen ehdoilla. Tällöin esimerkiksi pienempien varoitustarrojen yhdistäminen yhdeksi suuremmaksi yhdistelmätarraksi tulee kysymykseen. Tämä vaikuttaa positiivisesti koneen ulkonäköön ja säästää lisäksi aikaa asennuksessa.

Kaikesta tästä saavutetaan hurja ajansäästö.

Kuinka iso Tarraset™-pakkaus on?

Tarrasetin koko voi vaihdella pienestä tarra-arkista aina isoon pahviputkeen. Jokaiseen tarpeeseen löytyy sopiva pakkausratkaisu. Suurin tällä hetkellä käytössämme oleva pakkaus on 150 cm x 25 cm pahviputki.

Mitä tyhjille Tarraset™-pakkauksille tehdään?

Tarraset-pakkaukset ovat kestäviä ja uudelleenkäytettäviä. Keräämme asiakkailtamme tyhjät pakkaukset ja käytämme niitä yhä uudelleen ja uudelleen.